Mielenrauhasta elinvoimaa

Viimeisen vuoden aikana yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi elämässäni oman hyvinvointini kannalta on noussut tasapaino. Minulle hyvinvointi ei tarkoita vain fyysistä ja henkistä terveyttä vaan tasapainoa elämän eri osa-alueilla. Näistä osa-alueista olen kirjoittanut tässä blogissa aikaisemminkin.

Olen myös  huomioinut yhden yhdistävän piirteen monessa ihmisessä joita säännöllisesti ja mielenkiinnolla seuraan sosiaalisessa mediassa. Näillä muutamalla ihmisellä nimittäin nousee hyvin vahvasti esiin elinvoimaisuus ja mielenrauha. Heidän mielenrauhansa näkyy muun muassa asenteena elämää kohtaan, tapana suhtautua asioihin, ja heistä huokuu hyvä olo, elinvoimaisuus sekä rauha.



Mielestäni mielenrauha on mielentila, jossa ihminen on henkisesti ja fyysisesti sopusoinnussa itsensä kanssa. Silloin mediän on helpompi kestää vihan tai pelon tunnetta, ärtymystä tai suuria vastoinkäymisiä. Uskon, että mielenrauha auttaa myös käsittelemään päivittäisiä stressin aiheita ja edistää sitä kautta hyvinvointiamme ja terveyttämme.
Kun pystymme ja osaamme elää sopusoinnussa itsemme kanssa, näkyy sen vaikutukset monella eri tapaa. Sopusointu ja mielenrauha auttaa keskittymään niihin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä. Uskon sen myös lisäävän kykyämme antaa anteeksi. Uskon sen vaikuttavan myös siihen, miten koemme myötätuntoa ja empatiaa. Mielenrauha auttaa myös rentoutumaan ja hellittämään. Yhtenä tärkeimmistä mielenrauhan ja sopusoinnun vaikutuksista on mielestäni kuitenkin se, että ne auttavat kehittämään itsetuntemusta ja vaikuttavat posiitivisesti myös ihmissuhteisiimme.

Sopusointu ja mielenrauha ei ole kuitenkaan tänä päivänä mikään itsestään selvyys. Useille meistä stressi on iso osa arkea. Toki on muistettava että on olemassa hyvääkin stressiä, mutta yhä useammalla koettu stressi on kaikkea muuta kuin hyvää. Tasapainoa ja mielenrauhaa ei löydä hetkessä. Matka kohti levollisuutta voi olla vaikeakin. Takapakkeja tulee varmasti, kuten missä tahansa isossa muutoksessa joka koskee elämäämme.

Oma matkani kohti sopusointua on vasta alku metreillä, mutta olen kokenut jo monia onnistumisen hetkiä, ja erityisesti niitä lämpimiä hyvänolon ja onnellisuuden aaltoja, jotka ovat kulkeneet lävitseni hyvinkin arkisissa tilanteissa. Huomaan löytäväni iloa arkiaskareista. Hyvä olo kumpuaa ja syntyy tuoreesta itsetehdystä leivästä, valmistuvasta hapanjuuresta, oman maan sadon kasviskeitosta, pienistä arkisista asioista. Se kupuaa yhdessä olosta perheen kanssa, naurun hetkistä, hellyyden osoituksista.

Myös kiitollisuus on iso osa sopusointua ja mielenrauhaa. Kiitollisuuden tunne voi ilmetä lämpiminä ajatuksina, tai kuvaileminani lämpöisinä aaltoina. Itse koen suurta kiitollisuutta ja rakkautta lapsiani kohtaan. Se myös motivoi minua joka päivänä voimaan paremmin, pyrkimään kohti tasapainoa.

Uskon myös, että yksi mielenrauhan avaimista on olla hyvä itselleen. Itsestään huolehtiminen on tärkeää. Myönnän kyllä itsekin, että Äitinä laitan yleensä aina muut etusijalle, mutta yritän aina muistuttaa itseäni siitä, että mitä paremmin minä voin, sitä paremmin perheeni ja muut ympärilläni olevat voivat. Itsestään huolehtiminen ei ole pelkästään tietynlaista ruokaa ja ylenpalttista treenaamista, vaan se on kehon tarpeiden kuuntelemista. Oman kehon tarpeiden kuuntelemisen kautta saamme motivaatiota liikkua terveyttä edistävästi sekä opimme rakastavamman asenteen omaa itseämme kohtaan.
Jos mietimme, paljonko aikaa varaamme päivittäin itsestämme huolehtimiseen, voi monen vastaus olla täydet nolla! Jokaisen meistä pitäisi laittaa kalenteriin ylös aikaa itsestämme huolehtimiseen. Näin voisimme oppia sanomaan " minulla on siinä jo jotain muuta", ja todella keskittyä itseemme hetken verran. On nimittäin niin, että ne jotka pitävät huolta itsestään, säteilevät positiivisuutta. Toisaalta, se voi olla monen mielestä ärsyttävä asia, mutta uskon sen johtuvan pienestä kateuden siemenestä..
Nyt kun synnytys lähenee, aion muistaa ja vaatia aikaa itselleni ennen sitä, ja erityisesti sen jälkeen. Kun olen kotona lasten kanssa, oma aika jää automaattisesti kaiken muun varjoon. Siksi sen vaaliminen on erityisen tärkeää.

Mikä muuten on se asia, joka estää meitä tekemästä meille tärkeimpiä asioita? Tämän kysymyksen äärelle olen itse usein pysähtynyt. Myönnän ainakin itse, että olen kohdellut itseäni välillä todella kaltoin, erityisesti minulle tärkeitä asioita ja omia unelmiani.

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta mielenrauha?

Kommentit

Suositut tekstit