Joskus on hyvä vain olla

Olen (lainausmerkeissä) lomaillut nyt kuukauden päivät. Lomalta tämä ei ole tuntunut, sillä tekemistä kyllä on piisannut. Tekeminen ehkä piti minut pois juuri siitä, minkä äärelle tiesin pian joutuvani. Nimittäin sen, ettei koko ajan ole pakko tehdä jotain. Tämän äärelle pysähtyminen on ollut yksi vaikeimmista tehtävistä elämäni aikana.

Kyllä, siis se että vain olisin. En vaatisi itseltäni mitään, en suunnittelisi koko ajan jotain uutta.

On siis kestänyt kolme viikkoa, ja vasta nyt minusta alkaa tuntua siltä, että olen valmis päästämään irti. Tiedän, että olen kotona seuraavan vuoden. Kolmen kuukauden kuluttua meillä on pieni vauva, maailma mullistuu taas hitusen enemmän, joten työelämään ei ole palaamista ennen ensi kesää. Ei minulla ole kiire mihinkään. Kun annan itselleni luvan olla, tiedän, että tulee se hetki, jolloin tiedän mitä haluan tulevaisuudessa tehdä.

Olen sisäistänyt sen, että minun tärkein tehtäväni on olla Äiti, ja nauttia siitä. Huomaan itsessäni Äitinä jo suuren eron. En hermostu yhtä helposti kuin ennen, jaksan olla paremmin läsnä, ja tämän kautta olen huomannut miten mahtava huumorintaju pojallani on. Kun minulla ei ole koko ajan kiire, minulla on aikaa kuunnella, keskustella ja nauraa hänen kanssaan. Olen äärettömän kiitollinen tästä oivalluksesta, läsnäolon oivalluksesta. 

Tiedättekö sen tunteen, kun lämmin onnellisuuden aalto kulkee lävitsesi. Se lämmittää, se antaa hymyn kasvoille, lämmön sydämeen ja luo ikuisia muistoja. Näitä hetkiä olen vaalinut erityisesti viimeisen viikon aikana. Nämä muistot tallentuvat myös lapseni muistoihin, ja se on äärimmäisen tärkeää. Kiireen sijaan, meillä vallitsee tällä hetkellä rauha. Tiuskimisen sijaan meillä raikaa nauru.

Tällä hetkellä en muuta kaipaakaan. Olen onnellinen, rauhallinen.

Joskus on hyvä vain olla, jotta näkee ympärillään sen kaiken kauneuden, joka on ollut läsnä koko ajan, mutta jota ei vain ole pystynyt huomaamaan oikealla tavalla.