Meikittömyys on osa minua


Viime aikoina muutamat julkisuudessa olevat ihmiset ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa "meikittömiä" kuvia joissa korostetaan luonnollisuutta. Täytyy kyllä sanoa, että mielestäni se ei ole meikitöntä tai luonnollisuutta, jos luonnollisuus peitetään kestopidennyksillä ja pigmentoinneilla.
Olen toki itsekin aikoinaan käyttänyt kestopidennyksiä. Ne olivat oikein kivat, ja toivat pientä luksusta arjen keskelle. Koin kuitenkin, että omassa arjessani on helpompaa olla niitä ilman. Myös nuukuus iski esiin tässä asiassa. Laitan rahani mieluummin rentouttavaan hierontaan tai muuhun sellaiseen joka tukee hyvinvointiani.

Itselleni luonnollisuus ja meikittömyys tarkoittaa nimenomaan sitä, että ollaan ihan "alasti" kaikesta ehostamisesta. Tosin, itselleni meikittömyys on niin arki päivää, että saatan siksi ajatella näin.

Käytän meikkiä todella harvoin, harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Toiset voivat ajatella etteivät pysty lähtemään mihinkään ilman ripsiväriä tms, ymmärrän senkin. Toki jos olisin itse sellaisessa työssä, joka vaatisi ehostamista, tottakai sen tekisin. Minulle sopii kuitenkin loistavasti meikittömyys omassa työssäni. Se johtuu myös siitä, että hikoilen työssäni aikalailla, siksi on mukavampaa itselleni olla täysin naturellina ympäri vuorokauden.

Toki tykkän laittautua silloin tällöin. Olen kuitenkin menettänyt vuosien saatossa otteeni meikkaamiseen siinä määrin, etten ole oikeastaan koskaan lopulta tyytyväinen lopputulokseen..
Meikki lähinnä ahdistaa, eikä ihonikaan siitä pahemmin pidä. Minulle pelkkä ripsivärin laitta silloin kerran kuukaudessa riittää.

Kukaan meistä ei ole täysin tyytyväinen ulkonäköönsä. Koen kuitenkin, että vaikka kasvoissani on paljon asioita joista en pidä, olen mitä olen. Näillä mennään ja se on hyväksyttävä. Mielestäni se, että uskallamme olla ilman meikkiä juuri sellaisina kun olemme kertoo terveestä itsetunnosta. Terve itsetunto taas vaikuttaa suoraan hyvinvointiimme.

Nykyään instagram ja snapchat erityisesti ovat täynnä kuvia joita muokataan. Harva julkaisee itsestään kuvia ilman filttereitä. Suurin osa näistä ihmisistä jotka käyttävät paljon filttereitä, ovat monen nuoren tytön esikuvia. Mielestäni parempi esikuva olisi juuri sellainen henkilö, joka rehellisesti julkaisee itsestään luonnollisia kuvia. Toki monet näistä julkisuudenkin henkilöistä saavat elantonsa instagramissa julkaistuista kuvista. Uskon kuitenkin, että jos he oikeasti julkaisisivat luonnollisia kuvia, niillä saisi huomattavasti enemmän sitä huomiota mitä kuvilla haetaan.

En siis todellakaan kirjoituksellani tuomitse niitä, jotka haluavat itseään päivittäin ehostaa. Se on täysin normaalia, ja moni myös nauttii siitä. Itse aloitan päiväni nyt kasvojen pesulla, rasvauksella ja hampaiden pesulla. Siitä alkaa uusi ihana päivä!

P.S Kyllä, blogini kansikuvassa minulla on ripsipidennykset! =)

Kommentit

Suositut tekstit