Isot muutokset- hyppy tuntemattomaan

Olen miettinyt jo pitkään sitä, miten tämän hetkinen työni hierojana on vain imaissut mut mukaani sellaisella sykkeellä, etten ole oikein muuta ehtinytkään. piskelut ovat jääneet, ihmissuhteet ovat jääneet, ja erityisesti oma hyvinvointi on jäänyt täysin huomiotta, vaikka kaikessa mitä teen, peräänkuulutan aina sitä, miten on pidettävä omasta hyvinvoinnista huolta, jotta jaksaa olla hyvä Äiti, puoliso ja ystävä.

Alkuvuoden haastavien tapahtumien seurauksena aloin miettimään elämääni hieman syvällisemmin. Listasin asioita joihin olen tyytyväinen, joissa on parannettavaa, mitkä asiat vaivaavat minua, ja mitkä tuovat minulle iloa. Pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että minun on aika laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Niinpä lähetin koulutusrahastolle yrittäjän aikuiskoulutustuki hakemuksen, tein uuden toimintasuunnitelman yritykselleni, luin älyttömän määrän kirjallisuutta, saadakseni uusia näkökulmia ja vinkkeleitä siitä, mihin suuntaan nyt olisi hyvä lähteä yrityistäni ja muuta elämää viemään.

Koulutusrahaston päätös oli myöntävä, joten seuraava tehtävä oli päättää mitä teen hierontojen suhteen. Olen ollut siinä mielesä onnellisessa asemassa, että minulla on riittänyt asiakkaita todella paljon, ja ehkä myös siitä syystä olen väsyttänyt kroppani niin pahasti, että se tarvitsee paljon lepoa. myönteisen päätöksen ja monien teosten jälkeen mieleni kirkastui ja päätin ottaa ensimäisen ison askeleen. Ilmoitin hoitolaan lopettavani työni kesäkuun loppuun mennessä.

En tiedä mitä tulee tapahtumaan, pärjäänkö, saanko yritykseni suunnan menemään haluttuun suuntaan todella pienellä budjetilla.. Onko palveluilleni kysyntää täällä päin suomea.. Mutta piru vie, aion yrittää! Koskaan ei voi tietää, ellei yritä.,

Teen myöhemmin ihan oman kirjoituksen siitä, mitä yritykseni toimenkuvaan jatkossa kuuluu, miltä näyttävät nettisivut yms jahka ne valmiiski saan. Sen verran voin paljastaa, että kaikki rakentuu Hyvinvointia Lakeuksilta konseptin ympärille!

Ihanaa viikonloppua! Lähden tästä myös töihin. Tänään on lyhyt päivä ja loppu viikonloppu laatu aikaan lapsosen kanssa !

Kommentit

Suositut tekstit